Skip to content

Hyvää neulaspolkua mätäkiven lenkillä (Fira-Korso)

Sää oli aurinkoinen ja kuiva, joten ajattelin näin sunnuntai aamun kunniaksi suunnistaa Vantaan ja Tuusulan rajamaastoihin Firan suuntaan, jossa oli tarkoitus ajaa Mätäkiven lenkki, joka kulkee lenkkinä Firan kautta Korsoon ja takaisin. Kokonaispituutta reitille tulee vajaa kolmetoista kilometriä ja, koska olin ensimmäistä kertaa reitillä niin hain tästä reittijäljen Jälki.fi sivuilta. 

Reitin starttipaikkana toimi Tuusulan moottoritien varrella sijaitseva liityntäpysäköintipaikka, josta on helppo yhteys polulle. Reitin alkuosa on helppoa mäntymetsämaastoa Firalle saakka. Firan jälkeen polku muuttuu juurakkoisemmaksi ja kivikkomaisemmaksi. 

Reitti jatkuu Korson XC-reitille saakka ja sivuaa sitä. Sieltä reitti tulee sitten taas muutamien kilometrien jälkeen takaisin Firan puolelle kuivemmalle mäntymetsäalustalle. Sieltä löytyy muun muassa aika komean kokoinen rolli ja lopussa vielä lähellä Tuusulanväylää vastaan tuli neljän hyppyrin hyppylinja eli kaikenlaista ajamista löytyi reitiltä. 

Jos yleisesti arvioi reitin vaikeustasoa niin välillä reitti on hyvinkin helppoa metsäpolkua, mutta paikoitellen sieltä löytyi hyviä kivikko-osuuksia, jossa tarvittiin sitten jo enemmän ajokokemusta. Kokonaisuutena on kyllä suositeltava reitti vaikka ihan koko perheelle. 

Back To Top